Avioliiton mitättömyydellä tarkoitetaan avioliittolaissa sitä, että avioliittoa ei katsota syntyneen lainkaan. Kaikki avioliittoon kytketyt oikeusvaikutukset lakkaavat taannehtivasti. Esimerkiksi avioliitosta syntyneet lapset muuttuvat avioliiton ulkopuolella syntyneiksi, jolloin lapsen ja isän välillä ei ole avioliittoon perustuvan isyysolettaman mukaista sukulaisuussuhdetta. Jos isyyttä ei erikseen tunnusteta, lapsilla ei ole perintöoikeutta isänsä jälkeen. Puolisoilla ei ole avioliiton perusteella syntyvää avio-oikeutta puolisoiden yhteiseen omaisuussäästöön, jolloin puolisoiden välistä mahdollista varallisuuden epätasapainoa ei voida liiton päättyessä myöskään kohtuullistaa. Oikeutta saada elatusta puolisolta ei ole. Puolisot eivät myöskään peri toisiaan mitättömän avioliiton perusteella, eikä leskellä ole oikeutta leskeneläkkeeseen.
Lapsen oikeuksien sopimuksessa lapsella tarkoitetaan jokaista alle 18-vuotiasta henkilöä, ellei lapseen soveltuvien kansallisten lakien mukaan täysi-ikäisyyttä saavuteta aikaisemmin. Lapsen oikeuksien komitean mukaan sopimuksen neljä yleisperiaatetta, joiden valossa koko sopimusta olisi tulkittava, ovat lapsen edun ensisijaisuus, lapsen oikeus osallistua, lapsen oikeus syrjimättömyyteen sekä lapsen oikeus elämään ja kehitykseen (komitean yleiskommentit numero 12 (2009) lapsen oikeudesta tulla kuulluksi ja numero 14 (2013) lapsen oikeudesta saada etunsa otetuksi ensisijaisesti huomioon). Sopimuksessa turvataan lapselle muun muassa oikeus siihen, että hänen etunsa otetaan ensi sijassa huomioon kaikessa häntä koskevassa päätöksenteossa (3 artikla). Tätä on komitean mukaan arvioitava tapauskohtaisesti ja yksilöllisesti ottaen huomioon kaikki lapselle kuuluvat oikeudet. Lisäksi lapsella on oikeus erityiseen suojeluun ja syrjimättömyyteen. Lapsella on myös oikeus tulla kuulluksi itseään koskevissa asioissa, ilmaista mielipiteensä ja siihen, että hänen mielipiteensä otetaan huomioon hänen ikänsä ja kehitystasonsa mukaisesti (12 artikla). Sopimusvaltiot ovat sitoutuneet kunnioittamaan lapsen uskonnonvapautta (14 artikla), eikä lapsen oikeutta yksityisyyteen ja perheeseen saa myöskään perusteettomasti rajoittaa (16 artikla). Lasta on myös suojeltava kaikenlaiselta väkivallalta, hyväksikäytöltä ja huonolta kohtelulta (19 artikla). Sopimusvaltiot ovat myös sitoutuneet ryhtymään toimiin edistääkseen esimerkiksi hyväksikäytön uhriksi joutuneen lapsen ruumiillista ja henkistä toipumista sekä yhteiskunnallista sopeutumista (39 artikla).
Ulkomailla solmittujen avioliittojen tunnustaminen on Norjassakin lähtökohta, jos avioliitto on pätevä sen solmimismaassa (18 a §). Avioliittoa ei kuitenkaan tunnusteta, jos se on oikeusjärjestyksen perusteiden vastainen. Norjan oikeusministeriön antaman ohjeen mukaan ehdottomuusperiaatteen soveltamisessa tulee ottaa huomioon osapuolien ikä avioliiton solmimishetkellä sekä myös muut seikat, kuten se, ovatko osapuolet tasavertaisia ikänsä ja kehitystasonsa puolesta. Mitä vanhempia puolisot ovat ja mitä kauemmin aikaa avioliiton solmimisesta on kulunut, sitä todennäköisemmin avioliiton tunnustaminen ei ole vastoin Norjan oikeusjärjestyksen perusteita. Myös osapuolien yhteisillä lapsilla voi olla merkitystä arvioinnissa. Lisäksi on aina otettava huomioon EIS:n 8 artiklassa turvattu perhe-elämän suoja. Ulkomailla solmittua avioliittoa ei ilman painavaa syytä tunnusteta, jos toisella puolisoista oli vihkimishetkellä liityntä Norjaan ja toinen puolisoista oli alle 18-vuotias.
Ulkomaisen avioliiton tunnustaminen Suomessa tulee useimmiten esiin muuhun asiaan liittyvänä esikysymyksenä. Avioliiton tunnustaminen on esikysymys esimerkiksi sille, katsotaanko avioliitosta syntynyt lapsi avioliitossa syntyneeksi. Avioliiton tunnustaminen on myös edellytys sille, että puoliso voi hakea avioeroa, vaatia avioeroon liittyvää omaisuuden ositusta tai elatusapua taikka saada puolison kuollessa leskeneläkettä.
Avioeron voi saada ilman harkinta-aikaa, jos puolisot ovat asuneet erillään vähintään viimeiset kaksi vuotta. Lisäksi aviopuolisolla on oikeus avioeroon ilman harkinta-aikaa, jos voidaan pitää todennäköisenä, että hänet on pakotettu avioliittoon tai jos hän on solminut avioliiton ollessaan alle 18-vuotias. Tällaisissa tilanteissa myös syyttäjällä on oikeus, mutta ei velvollisuutta, nostaa kanne puolisoiden tuomitsemiseksi avioeroon. Jos on kyse alaikäisenä solmitusta avioliitosta, sosiaalitoimi on syyttäjän pyynnöstä velvollinen antamaan asiassa lausunnon.
Avioliiton kumoamista koskevalla hakemuksella ja siitä seuraavalla oikeudenkäynnillä on vaikutusta myös avioliiton toiseen osapuoleen. Tämä voi olla samalla tavoin avioliittoon pakotettu tai hän voi olla henkilö, joka on pakottanut toisen osapuolen avioliittoon. Tilanne on hänenkin kannaltaan erilainen kuin jos kyseessä olisi avioerohakemus. Häntä kuullaan menettelyssä ja hän voi esittää oman näkemyksensä. Myös hänen siviilisäätynsä palautuu siihen, joka hänellä oli ennen avioliiton solmimista.
Esityksessä ehdotetaan, että avioliittolakiin lisätään säännökset avioliiton kumoamisesta. Avioliiton kumoaminen on avioeroon nähden vaihtoehtoinen menettely pakottamalla solmitun avioliiton purkamiseen.